Tehtiin Lassen kanssa a-luokan reissu, vain me likat. Junalla puksutettiin Vaasaan vanhempiani katsomaan. Meni mainiosti reissu neidin kanssa, junassa se relas miltei heti ja nukkua possotti matkat. Tulomatkalla uskallettiin jo reippaasti junaan sisään ja uloskin ihan itse. Helppoa matkaseuraa kyllä. Ainut että Lacen hymyily sai jälleen muutamat ihmiset hämmentymään, kun luulivat sen olevan vihainen :D Mennessä VR:n kalu tietysti hajos, ja meidät kuskattiin bussilla Seinäjoelta Vaasaan, saatiin siis bussikokemuskin. Lace istui penkillä bussissa, aika tyyriin näköisenä. Bussiin hypättiin viimeisenä, pyysin kuskia kuuluttamaan ettei kukaan ole allerginen koiralle. Meidän onneksi ei ollut.

Lace tuntuu jännäävän vähän korkeita paikkoja. Nytkin bussin käytävän puolivälissä oli tosi jyrkät raput keskiovelle (ja se wc-hässeli joka joissain busseissa on), ja sitä tuntui olevan liian jännä ohittaa. Ajattelin että menen edellä, yleensä se sillloin kyllä uskaltautuu. Mutta ennenkuin ehdin oikein liikkeellekään, Lace oli mun selän takana jo hypännyt yhden nuoren miehen syliin, hmmmmh...

Jos oli meillä Lacen kanssa laatuaikaa mummon herkkupatojen äärellä, niin oli sitä Fadollakin täällä Karin kanssa: metsälenkkiä aamuin illoin, leikkiä pihalla, kaikenlaisia tärkeitä miesten pihatouhuja, ja ilmaisureenejä. Siis esineilmaisua, pallo repun sisällä, ja kun Fado hoitaa ilmaisun hyvin kaivetaan pallo repusta :)

Miehet tuli junalle meitä vastaan. Olipa Fadolla ilme! Lace oli seota sukkiinsa iloisesta jälleennäkemisestä, ja Fado vain - tölläs. Kai se oli alkanut tuudittautumaan jo siihen, ettei se riiviö enää palaa kun kerran lähti :)

Karppa hyödynsi tänään tokoiluhäiriöt kun kävi hakemassa Eukanubasäkin Häijään Nesteeltä (treffit siellä kaverin kanssa). Vähän oli ympäristö Lacea kiinnostanut, mutta motivoitui silti hyvin. Ne on kyllä niin ahkeria, että mun omatuntoa kolkuttaa. Millonkas se Fadon VOI onkaan, joko on varattu koepaikka....?

Ollaan nyt lääkärin ohjeen mukaan jonkin aikaa vähitellen lisätty Lacella liikuntaa, eikä biceps ole oireillut yhtään. Toivotaan ettei koskaan enää oireilekaan. Ensimmäiset lyhykäiset lenkit Fadon kanssa vapaanakin on jo koettu. Aika riemua.