Piiran vastaanotolla eilen koirien kanssa. Olimme tosi iloisia, kun kumpikin oli vetreässä kunnossa !! Fadolla oli pientä kireyttä selkälihaksessa, mutta muuten suorassa ja rento. Ja pieni Lassekin oli ekan kerran nyt suora, lantiosta oli kaikki kireys hävinnyt, samoin kuin etuosa oli hyvin liikkuva ja rento. Mitään paikkaa Lace ei myöskään aristanut, vaan näytti nauttivan täysin siemauksin käsittelystä, lähes unten mailla.

Piipahdettiin tapaamassa vielä Yokoa ja kasvattaja-Jenniäkin. Voi hirmu sitä Lassen tärinää kun näki äiteensä ja Jennin!! Ilosta ei meinannut loppua tulla. Onneksi tavattiin ulkona aluksi, siinä nimittäin ilopissat lenteli. Lace oli aika lailla Yokon kokoinen, mutta näytti vielä pitkäselkäisemmältä kuin Yoko (ja kyllä vielä aika rimpulalta..). Muuten yhdennäköisyys oli hengästyttävä. Taisi Jenni parisen kertaa koirat sekoittaakin keskenään :) Lasse oli niin innoissaan, ettei huomannutkaan kun oli livahvanut muiden mukana jo hissiinkin, hihi. Ihan reipas oli, vaikkakin taas ne jyrkät rappukäytävän portaat pani vilkuilemaan korvat tötteröllä ja jalat venyen alaspäin... Jenni ehdottikin Lacelle korkean paikan leiriä :)

Oikeastaan aika hassu tuo koira, taas. Kun se omasta halusta haluaa mennä nukuskelemaan usein jonnekin korkealle, esim. kotona yläkerran rappujen puoliväliin, sohvan nojan päälle tai jonkun tason päälle (ei onneksi pöydille). Ja sitten kuitenkin se korkeus on jotenkin jännä juttu...

Huomaan muuten että olen vallan unohtanut; jokin aika sitten lupasin kertoa meidän jalka-antifetisististä :) Vaikka aihe ei ole enää niin ajankohtainen, kerronpa silti ettei jää ketään vaivaamaan. Lacen yksi lempinimi "Lallu" tulee siitä, että se jossain kohtaa loppukesää keksi, että ihmisten jalat voi olla karmaisevan vaaralliset, varsinkin jos varpaat sattuu liikahtamaan - huoh - (lalluiksi kutsuu jalkoja Jyväskylän suunnalta kotoisin oleva veljeni vaimo, siitä nimi). Se siis alkoi tehdä omituisia loikkia lattialla, ja kun seurasimme sitä, tajusimme että se liittyi meidän jalkoihin! Toisinaan se loikkasi metrin loikan sivuun, kun me ajatuksissa liikautettiin vähänkin varvasta Lacen lähettyvillä (siis jalan ei tarvinnut koskea koiraan). Hauskinta on, että tuossa ei tuntunut olevan mitään logiikkaa. Lallut vain olivat syöjälallut Lacen mielestä - silloin kun siltä sattui tuntumaan. Tämä muoti tuntuu menneen aika lailla ohi nyt, enää harvoin se siirtyy kauemmas, eikä silloinkaan säntää ihan niin villisti lalluja pakoon :D Pari päivää sitten se asetti pään Karpan jalkapöydän päälle nukkuakseen siinä, joten nou hätä. Kyllä me tosin siedätyshoitoa on annettu sille jo tässäkin suhteessa, varmuuden vuoksi, ettei tuosta koidu mitään suurta ongelmaa.... Nameja syötiin lallujen päältä meillä aika tovi. Ja ruokaillessa meillä heilui varpaat kupin vieressä :D

Ainut selitys joka keksittiin tuohon, oli se, että yöllä on jompi kumpi saattanut tönäistä sitä jalalla unessa, kun Lace tuli aiemmin sängyn jalkopäähän nukkumaan. Nykyäänkin kyllä, mutta harvemmin.