-Äipästään nimittäin, Yoko ja Jouni suoriutuivat syyskuun MM-kisoihin Suomea edustamaan, upeeta mahtavaa!! Siellä olemme mekin yleisössä kannustamassa! Onnea Yoko, Jouni ja Jenni!! Onnittelut myös mestari Zenille Jaakon ohjauksessa - lyömätön pari! Muitakin tuttuja joukossa oli, onnea kaikille :)

Viime viikko hurahti lomaillessa, Vaasan vieraita  vietti meillä muutaman päivän alkuviikosta, ja vein heidät sitten Vaasaan takaisin, joten koirat pääsivät mummon jääkaapille päiväksi ;D Torstai-iltana reenattiin kavereiden kanssa meidän pihalla hakua, Fadolla yksi viltin alla makaava mm, tosi innokasta työtä ja ilmaisu aivan super! Lasselle pitkästä aikaa kaksi mm, sehän ei ole hetkeen ollut mukana reeneissä. Se sai ihan valtavat kiksit kun näkikin etsintäliivin, ja sitten mentiin... se ei kyllä koko reenin aikana oikein keksinyt, mitä tässä oli tarkoitus tehdä... toinen mm löytyi kasvihuoneesta, ja toinen puuliiteristä. Suorapalkikaus taisi sekoittaa neitiä, ja osaltaan oma piha +"rakennusetsintä" - kaikki oli uusia elementtejä. Olipa hyvin suunniteltu reeni pienelle :((. No, oltiin koko sakki vähän kesäterässä, ja niinpä siirryttiin kahvittelemaan vielä mustikkapiirakan kera :))

Perjantaista lauantaihin oli Nelli ja Anni kesäkylässä. Laiskat auringossa, viltillä ja kesätuoleissa oleskelua, jotain pientä tokoilua ja ja aksaa vähän jaksoi A&N tehdä. Kari vei Annin moottoripyöräajelulle, ja grillailtiin. Aika leppoisa kesäpäivä :)

1778122.jpg

Fadon kanssa on reenattu tunnaria laudalla edelleen, useampi toisto per päivä, eikä yleensä edes yritä muita ottaa. Eilen kokeilin irtopalikoilla, ja super! Ruutu on myös nyt tosi hyvä edelleen, olen tehnyt lähes joka reenillä ekan tai parikin tyhjään, ja hyviä kaikki! Sekä pitkältä matkalta että lyhyeltä. Muutaman kerran on jäänyt vähän oikealle, mutta ruudussa selkeästi silti joka karvaa myöten.  Kaukoissa on pari kertaa lisää ilmennyt m-i:ssä jämähdys. Höh. Sitä on reenattu heti pois. Edestä namipalkalla, sitten vähän kauempaa jne. Eilen oli taas entisenlaiset kaukot kisamaisena, hyvä. Vauhtiluoksetulot on meidän leikki silloin tällöin pihalla, pitkältä matkalta, pysähtymisiä on reenatu erikseen. Paikallamakuuta on otettu pari kertaa tällä viikolla, ei tosin piilossa, mutta ok. Hyppynoutokin skulaa, ainakin eilen :) kaksi toistoa ja kummallakin hyppäsi mennen tullen, jee. Nyt alan skarppaamaan pitämistä - kaikissa muodoissaan :)

Aromäessä omput ja vatut kypsyvät kovaa vauhtia. Ensimmäisiä vadelmia on jo herkuteltu. Vattuja tuleekin tänä vuonna hurjan paljon!! Myös herukat alkavat olla kohta kypsiä, ja saa alkaa keittelemään niitä mehuksi.

1778123.jpg