Joulu vietettiin tunnelmallisesti valotuikkujen lumossa ja vuosi vaihtui Aromäessä iloisella mielellä - siitäkin huolimatta että mä olen nyt puolitoista viikkoa kärsinyt vuosisadan flunssaa. Atshii! Hui.

Jouluksi tulivat Karoliina ja Antti, ja taikoivat tulollansa viimeistäänkin ihastuttavan joulutunnelman tänne pirttiin

Sähkötöntä lomaa viettelin sitten välipäivät Tapanin hurrrjan myrskyn seurauksena, mutta ei hätää kun takka varaa lämpöä mainiosti ja puuhellalla lämpeni sumpit ja ruuat. Pakastimen tyhjäsin autoon ja hurautin ne Tiinan karjakeittiön tyhjään pakastimeen muutamaksi päiväksi. Anni haki koirat lenkille ja latasi samalla kännykät mulle, ettei tarvinnut ihan motissa täällä sähköttömässä periferiassa lenssua potea. Ystävien avulla tästäkin siis selvittiin.

Uusi vuosi ja uudet kujeet: tavoitteita on asetettu, mutta niiden toteutumisesta kirjoittelen sitten blogissa vuoden mittaan. Tärkein toive tälle vuodelle on kuitenkin terveys, sekä oma että koirien. Sehän se on kaiken mahdollistaja. Ja sen eteen tullaan Aromäessä tekemään paljon tänä vuonna. Lacen bicepsvaivat eivät taida olla vieläkään ohi, kerran se oej:tä ontui kun pääsi iloittelemaan hetken aikaa ystäväkoirien kanssa joulun aikaan. Bicepsit saatiin jo oireettomiksi ilman kortisonia, mutta tuntuu siltä että taidetaan siihen vielä päätyä. Soittelen Kallion Juhalle taas pian, huaah...

Uuden vuoden vastaanottoni oli varmasti ikimuistoisin koko elämässä, kun sain viettää sen pikku ystäväni Eevin kanssa. Juhla aloitettiin piparien leipomisella  Juhlintaan kuuluivat myös mm. herkut, hyvät elokuvat, valokuvausta, tähtisadetikut ja ilotulitusten seuraaminen  sekä kuohuvien mehujen kilistely lampolan joulutunnelmassa :) Olipa kerrassaan hauskaa! Ja mikä hauskinta, lähinaapurimme eivät tainneet juuri raketteja heitellä tänä vuonna, joten Fado pääsi niin helpolla ettei edes hoksannut että paukahteli. Niin kaukana oli räjähteet meistä että poppikone riitti hyvin sekoittamaan paukkumisen muuhun meluun. Hieno homma!

 

                           
                              sekä rakkaat haukut Fado ja Lace, tiätty :)

              (Kuva A. Alajääski)