Vastailen vähän viiveellä Tiinan heittämään haasteeseen koiriemme hyvinvoinnista  (http://elmojeejee.blogspot.fi/ ) Kiitos loistavasti avatuista ajatuksista, jotka tuntuivat hyvin omilta. Otan mieluusti haasteen vastaan.

Tiina mm. avasi blogissaan tutkijoiden määrittelemät viisi vapautta hyvinvoinnin perustaksi. Ne ovat

1 vapaus nälästä, janosta ja väärästä ravitsemuksesta
2 vapaus epämukavuuden tunteesta
3 vapaus kivusta, vammoista ja sairauksista
4 vapaus käyttäytyä lajilleen tyypillisesti
5 vapaus pelosta ja kärsimyksestä

Mainio lähtökohta itse kunkin miettiä, miten nämä vapaudet omien koirien kohdalla toteutuvat.  Tiina asettaa kysymyksen: aseta itsesi koirasi asemaan. Jos sinun elämäsi olisi koirasi elämän kaltaista, olisitko onnellinen? Olisitko vapaa epämukavuuden tunteista, saisit riittävästi aikaa olla – vain koira?  Valitsisitko nuo osatekijät sellaisinaan elämääsi, joista se nyt muodostuu? Harrastuskoirat viettävät yllättävän suuren osan aktiiviajastaan autossa. Kuka suuremmassa ja kuka pienemmässä häkissä. Osaa pidetään vielä työpäivänkin ajan usein häkissä (tai autossa), etenkin jos koira osoittaa kodin tuhoamisen viitteitä. Kenttien laidalla olen nähnyt monta monituista häkkiä, joissa koira ei mataluudeltaan kykene seisomaan, tai joissa on muuten ahdasta, useampi koira samassa häkissä etc.  Aina kun asia otetaan puheeksi, löytyy niitä jotka päivittelevät syntynyttä kohua ja toteavat että heidän koiransa ”rakastaa olla autossa ja rentoutuu siellä täysin”.  En sitä epäile. Koira sopeutuu, ja voi olla että paikka toimii koiralle oikeasti turvapaikkana ja ”kotikolona” teillä ja turuilla. Mutta kotikolossa ei koskaan ole lukkoa ovessa - sieltä pääsee jaloittelemaan, nuuskimaan maastoja, haistelemaan tuulia kirsu väristen, venyttelemään makoisasti koloin suulla, tekemään tarpeensa kun siltä tuntuu, köllöttelemään auringon ja taivaan alla kun siltä tuntuu. Kaikki tämä parhaimmillaan oman lauman seurassa.  Kun vielä useat sulkevat yöksi koiran eri huoneeseen tai portin taa, missä vaiheessa ne oikeasti saavat nauttia omistajansa läheisyydestä, oikeasti ja ajan kanssa? Ja jos ne pääsevät olemaan omistajansa lähellä, millaista suhtautumista omistajalta ne silloin nauttivat? Saavatko ne aidon hyväksynnän ja hyväilyjä osakseen, vai tiuskimista, pois tönimistä, äksyilyä, kun omistaja keskittyy muuhun? Aktiiviharrastuskoirien elämä on tullut yllättävän kauas koiran lajityypillisestä elämästä. Suden niin kuin koirankin luontainen tapa liikkua on vaellustyyppinen ravaaminen. Saalistamishetket, taistelu ja raatelu. Lepäily. Metsän kantojen ja kivien yli kiipeäminen. Haistelu ja maastojen tutkiminen. Pakeneminen kun tarpeen. Painiminen ja leikki lajitovereiden kanssa. Lauma kaikessa mukana.  Kuinka kaukana oma koirasi tuosta kuvasta on?  Mitä kaikkea lause ”koira on ihmisen paras ystävä” sinulle tarkoittaa? Koira ei tuomitse meitä, vaikka kohtelemme sitä kuinka. Se ihailee meitä sellaisena kuin olemme. Se on aina lojaali meitä kohtaan ja pysyy rinnallamme kaikissa tilanteissa. Täyttyvätkö meidän suhteessamme koiriin vastavuoroisesti samat ystävyyden lainalaisuudet?  Tämä ei sulje pois sitä, että koira hyötyy suhteestaan ihmiseen ja ihminen suhteestaan koiraan. Tärkeää on se, mistä arvolähtökohdista sen teemme.  Suuremmassa kuvassa tämä liittyy myös käsitykseemme luonnosta, sen kunnioittamisesta ja arvostamisesta.

Tiina innoitti minut kirjoittamaan myös viime vuosina minua paljon pohdituttaneesta aiheesta, mitä on reiluus koirankoulutuksessa.

Mitä reilu pitää sisällään?

Vanhat johtajuusopit on heitetty romukoppaan jo aikaa sitten.  Mieluummin puhunkin luottamuksesta ihmisen ja koiran välillä. Sitä joko on tai ei ole.  Ihmismaailmassa luottamus kahden ihmisen välille syntyy aina pikku hiljaa, kokemuksen kautta, niin että toinen ihminen osoittautuu luottamuksen arvoiseksi.  Asia on samoin koiramaailmassa. Ihmisen olemus voi lähtökohtaisesti olla koiralle enemmän luottamusta herättävä kuin jonkun toisen, mutta pitävä luottamussuhde syntyy ajan kuluessa, kun ihminen voi osoittaa olevansa koiran luottamuksen arvoinen.  Luottamuksen side on hento, ja siksi sitä on vaalittava koko ajan.

Reilu käyttäytyminen toista kohtaan edistää luottamusta. On helpompi luottaa, että reiluus toteutuu ainakin samassa tilanteessa toistekin, jos se kerran jo on toteen osoitettu. Reiluuteen voi liittää monia asioita. Reiluus voi olla tasapuolisuutta. Se voi olla riittävää selkeyttä käskytyksissä tai omassa toiminnassa muuten. Reiluutta on antaa parhaansa koulutustilanteessa, koska koirakin tekee niin sinulle – vaikkakin vahvistetta tavoitellen. Reiluutta on antaa koiran tehdä työnsä rauhassa. Reilun ohjaajan piirteitä voivat olla niin ikään johdonmukaisuus, tasapainoisuus ja suunnitelmallisuus, jotka tekevät koulutustilanteesta koiralle selkeämmän. Reilu ei koskaan myöskään huijaa. Ohjaajan tehtävä on luoda turvallinen ja luotettava tila niin, että koira tietää, miten ohjaaja tulee toimimaan, että hän toimii loogisesti, ja koira voi luottaa siihen. Viime kesänä tokokisojen katsomossa mietin reiluutta katsoessani koirakoita. Reiluuden ja luottamuksen kautta rakennettu yhteistyö heijastuu kisoissa katsomoon saakka. Valitettavasti myös yliyrittäminen, liian korkeassa vireessä toimiminen, tai jopa ohjaajan asenneongelmat voi katsomosta käsin tekemisessä havaita.

Mietipä pomoasi töissä. Onko hän reilu, ja millä tavoin se näkyy? Jos ei ole, minkä kaiken tulisi muuttua, jotta voisit sanoa häntä reiluksi? Voit ajatuksistasi ammentaa monia oivalluksia suoraan koirasi koulutukseen.

 

Asenteesta tuee mieleen taannoin lukemani kirjoitus hyvejohtajuudesta. Kirjoitetu ihmismaailmasta, mutta pätee monin tavoin myös ohjaaja-koira -suhteeseen :

http://www.hyvejohtajuus.fi/13148/latistamassa-vai-kohottamassa/#more-13148

 

Usein koulutuskentillä näkee vaatimustason mitoituksia, jotka eivät ole kohdillaan. Ihmisen pääsynti on loikata liikaa kerralla eteenpäin. Unohdamme helposti, että koira on kuitenkin vain koira. Kun valmennamme sitä koiraurheilun huipulle, oli laji mikä tahansa, unohdamme, että perustaitojen hiomista ei voi unohtaa.  Se ei ole koiraa kohtaan reilua. Niinhän huippu-urheilevat ihmisetkin toimivat - harjoittavat jatkuvasti perustaitojaan.  Koiran koulutus on nykyään usein hyvin tavoitteellista. Kunnianhimossa usein unohdetaan, että paluu simppeliin, yksinkertaiseen, hauskaan perussettiin leikin varjolla, hassutellen, on joskus terveellistä kaiken vakavuuden keskellä tai kun haasteita tulee vastaan, sekä koiralle että ohjaajan mielelle. Jollei koira tee niin kuin tarkoitit, on kyse joko osaamisesta tai motivaatiosta. Jos koira jo osaa liikkeen, lähdetään usein ”vaatimuksen” ja ”huomauttelun” tielle. Tommivireeninsä istuneilta osaaviltakin kouluttajilta kuulemani ”huomauta sille” on kököin kuulemani neuvo kentillä.  Huomautus voi tarkoittaa jopa fyysistä pakotetta. Paluu perusasioiden äärelle, yhteiseen leikkiin ja iloon, voisi usein olla paremmin motivoiva tie. Ja päälle sen pohtiminen, mitä kouluttajana muutan tekemisissäni jotta koira toimisi oikein.  

Taannoiselta eläinlääkärin luennolta pongattuja perussääntöjä:  Jos koira ei syö, sen kanssa ei reenata. Jos koiralla on ripuli, sen kanssa ei reenata eikä teholenkkeillä. Jos koira ontuu, sen kanssa ei reenata tai teholenkkeillä. Kuinka moni näitä lopulta noudattaa? Saati jättäisi reenit tai kisat väliin suurempien vaivojen kohdatessa. Tänne Aromäkeen kantautuu varmasti vain jäävuoren huippu näiden suhteen, mutta sekin saa jo tarpeeksi mietteliääksi, missä koiraurheilussa oikein mennään. Mua hirvittää joka kerta kun näen lelulla roikotettavan koiraa lähes ilmassa. Tai friisbeellä lennätettävän lähes ilmassa ja tullen miten milloinkin alas. Kuinka usein ranka- tai esim. lihasongelmat mahtavat olla reeni/palkkaustyylin aikaansaannosta? Myös arjen toiminta vaikuttaa: annetaanko koiran oppia tapa loikkia kiviltä koiralaumassa täydessä vauhdissa, ovatko lenkille lähdöt kylmiltään ja koko lenkki vain täyttä kaahotusta muun lauman kanssa, hyppyytetäänkö, temppuilutetaanko koiraa fysiikan kannalta epäilyttävillä tempuilla, heitelläänkö koiralle jatkuvasti palloa tms., reenataanko jo pennun kanssa kotitokoa liukkaalla lattialla jossa jalat eivät pidä … Mennäänkö koko talvi lenkit täydessä umpihangessa tai kevättalvet epäsäännöllisesti pettävällä hankikannolla? Tai: reenataanko koiran kanssa vain liikaa? Tehdään aamusella esineruutua, sitten lähdetään jäljestämään, sen jälkeen riennetään hakureeneihin, lenkitetään päälle koirat reippaalla metsälenkillä ja sieltä vielä vaikkapa tokoreeniin. Ja sitten ihmetellään, kun koira tekee tokossa ihan merkillisiä virheitä. Mitä tämä kaikki vaikuttaa viretilaan tai koiran fysiikalle?

Laitan Tiinan aloittaman haasteen tässä siis eteenpäin. Tiinan sanoin: ”HAASTANKIN KAIKKI AKTIIVISESTI HARRASTAVAT pohtimaan oman koiransa hyvinvointia syvemmin. Aseta itsesi koirasi asemaan. Jos sinun elämäsi olisi sellaista, kuin koirasi elämä tällä hetkellä, olisitko onnellinen? Kokisitko elämän olevan reilua? Kirjoita postaus Hyvinvoiva koira -haasteotsikolla ja haasta kaverisikin mukaan!”

Ottakaapa koppi haasteesta. Kirjoittaa voi vaikka facebookissa tai muualla somessa jos ei omaa blogia ole.

"Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti."  Herman Cain