Täällä jatketaan joulun odotusta iskiaksen rampauttamana. Parempaan on onneksi tilanne mennyt. Ortopediltä sain fyssarille lähetteen, heti huomenna maanantaina alan metsästää hyvää sellaista jostain. Iloitsen, että olen pääsemässä vahvoista opioidikipulääkkeistä kokonaan eroon, nyt ainakin siltä näyttää, enää on Burana pelissä mukana. Kivut ovat jo hellittäneet paljonkin, paitsi aamuyöstä ja aamusta on aikamoinen meininki kun yritän sängystä ylös. Mutta nyt jo siis kävellä käpsyttelen kotosalla ja vähän pihassakin. Taitaa uskaltaa jo sanoa että pahin on takanapäin? Toivottavasti. Yhä jalkaa vihloo joissain liikkeissä aika mojovasti, tänään pelkällä kotitöpsyttelyllä selkä väsyi vahvasti, ja jalassa on kylmäämistä ja puutumisen tunnetta aika ajoin.

Pari viikkoa sitten en kyennyt keskittymään juuri muuhun kuin kivun sietämiseen. Heti ylös noustua alkoi sietämätön hermokipu, joka vei äkkiä takaisin pitkälleen, koska vaakatasossa ainoastaan oli yksi tietty asento, jossa kipu pysyi kohtuullisena. Kivun kourissa ei jaksanut muistella milloin viimeksi mitäkin lääkettä olen ottanut, joten pidin niistä kirjaa. Aika jäätävää settiähän tuo oli vielä pari viikkoa sitten:

IMG_1763.jpg

Neljättä viikkoa siis nyt viedään tämän vaivan kanssa. Jossain vaiheessa sain vasemman eli kipeän puolen jalkaan sukan vain grillipihdit käden jatkeena (ja sekin vain iso- ja löysäsuinen villasukka), sillä tippaakaan en pystynyt kumartumaan, kun en edes pystynyt olemaan pystyssä kivun yltymisen vuoksi tai mm. istumaan lainkaan.
Paaritaksi tuli tutuksi kun sillä huristelin lääkäri- ja ortopedireissut :

WP_20151218_001.jpg

Hyvää tahtoa joulun alla tulvi tänne mulle. Kun rohkenee kysyä apua, sitä myös löytyy. Ihanat ystävät ovat käyneet lenkittämässä koiria, kun ne eivät mun tähden suostuneet liikkumaan yksin pihassa lainkaan. Kumpikin oli selvästi huolissaan, mikä mun on. Fado on nukkunut uskollisesti kiinni minussa sohvan rahiosassa, eikä ole päästänyt mua silmistään. Arvaan, että sillä on ollut huoli, kun tuntee omien voimiensa väistyvän pikku hiljaa, ja sitten on lauman johtajakin voimaton... Se on ollut tosi tarkkana ovelle, eikä vähiten sen vuoksi, että nyt luonani onkin käynyt niin ihanan moni auttamassa kaikella lailla.  Kiitos teille kaikille auttajille! Apunne on tuonut mulle joulumielen. Lupaan jakaa hyvää tahtoa eteenpäin, auttamalla kun apua jossain tarvitaan. Saitte mulle aika herkän mielen aikaiseksi <3

Joulunpyhät ovatkin pian, muutaman päivän päästä. Nyt pystyy jo vähän miettimään asiaa. Joulukorttien lähettämisen aika meni multa totaalisesti ohitse. Tänään kirjoitin koneella äidille joulukirjeen (pystyy konetekstiä lukemaan vielä, kaunokirjoituksesta ei saa enää oikein helposti selvää), liitin siihen muutaman piristävän kuvan ja kirjoitin kuoren valmiiksi postimerkin kera. Kuoren annoin Aijalle ja Jarille heidän käydessään tänään. Aija printtaa töissä kirjeen kuoreen ja laittaa postiin. Kiitos siitä ja taas tänään monenmoisesta avusta, kuten ruuan kantamisesta kaupasta, koirien lenkittämisestä ja aktivoinnista pihassa, kuratassujen pesemisestä, lihapullista, kahvituokiosta ja iloisesta seurasta <3 <3

Toivotaan että kuntoutumiseni edistyy edelleen, itse yritän tehdä sen eteen kaikkeni. Turha varmaan edes ääneen sanoa, miten paljon voimaa olen saanut koirista tänä aikana. Fado on ollut vieressä, ja Lace on tullut vähän väliä katsomaan, miten voin, kevyen ääneti hypännyt päälleni nukkumaan ja rapsuteltavaksi, tai jos Fadon rahipaikka on sattunut olemaan vapaana, vallannut sen oitis ja "kaatunut" mua vasten torkkumaan. Rakkaat, rakkaat koirat!

Fadon pelastus on todella olleet kaikki te lenkittäjät. Sen kunto on tällä hetkellä aika hyvä, ei kipuja eikä ontumisia, nivelpunktiona syyskuussa olkaniveleen laitettu kortisoni on toiminut jo näin kauan... Laihtunut se on jonkin verran. Sen sijaan Lace alkoi keventää kolmisen päivää sitten jonkin verran vej:aa. Liekö vanha vaiva vai kesäisen vaivan oireiluja, vai mitä. Meillähän oli jo valmiiksi kesän takia varattu Juhalle aika nyt joulukuun lopussa, joten sitä odotellaan, ja kipulääkettä Lace saa siihen saakka.

IMG_1025.jpg
Rakas Fado <3 (Kuva: Eevi)

 

Kuva1877.jpg
Läheisyyttä <3

WP_20151214_23_22_35_Pro.jpg
Erkki-veljen tekemä kaunis kävelykeppi, joka oli jossain kohtaa aika korvaamaton apu <3

IMG_1062.jpg
Rakas kuva alkusyksyltä <3 (Kuva: Eevi)