Mielenkiintoinen paikka tämä sairaala kyllä on. Persoonia täynnä joka lähtöön, niin potilaat, käyvät omaiset kuin hoitajatkin. Topakka mielipidevaikuttaja Riitta otti kontaktia heti toivottaen tervetulleeksi; paljon sairaalaelämää nähnyt iäkäs rouva. Veikeä, sivistynyt ja leidimäinen, sydämellinen Eeva-Kaarina, jolla myös ikävä koiraansa. Näiden rouvien kanssa löytyi oitis jutun aihetta - he hoitavat kyllä sen puolen. Nimi, asuinpaikka talon tarkkuudella ja naapurien kartoituksella, ikä, ammatti, syntymäkaupunki... Nämä ensimmäisten joukossa joukolla selvitettiin. Myös mahdolliset yhteydet joihinkin ihmisiin tarkastettiin hyvin pian. "Tunnekkos sä sieltä ..." Oli ensimmäisen päivän yleisimpiä mulle kohdistettuja kysymyksen alkuja 😊 Ja maailmahan on pieni: Selvisi nimittäin, että Eeva-Kaarina on vuosia sitten vieraillut taloni entisten omistajien aikana Aromäessä useampaan otteeseen!! Riitta-rouvakin Kauniaisten kylämme väkeä tunsi jonkun verran.

On tässä huoneessa kaksi muutakin toipilasta. Mummo joka vain nukkuu ja hymyilee, on hoitajien käännettävissä sängyssään öisin jne. Suunnittelevat hänen kotiuttamistaan! Verhon taa seinänaapuriyksiöön saapui pari päivää sitten rouva, johon tunnin täällä häärättyään, tepasteltuaan, vaadittuaan ja hoitajia komennettuaan en enää halunnut edes tutustua enempää... Pienen olkaleikkauksen jälkimaininkeja tuli tänne potemaan. Tämä rouva on tähän mennessä tainnut kertoa täällä koko Nokian asukkaiden kuulumiset. Mun sängyn viereen se tepasteli kyselemään 30 sentin päähän kasvoista mun nimeä. Etunimi ei riittänyt tokikaan, mutta sukunimen kysymiseen vastasin muina miehinä kysymällä "mites sun käsi voi?". Ja kysyttyäni nappasin kännykän nenään kiinni ja käännyin sivummalle. Apuva.

No hoitajat sitten. Suurin osa jees, osa ihan fantastisia, vaikka kiire onkin valtava lähes koko ajan. Eikö juuri eiliselle ankealle magneettiaamun heräämiselle sattunut sitten oikea rimanalitus... Niin kiireinen ja persoonaltaan hössäävä tapaus hoitajana kuin ikinä. Tuli herättämään ja kysyi mitä otan aamupalaksi. Pyysin teekupposen ja jogurtin. Jo siinä vaiheessa nousi kädet ilmaan huudon kera, ettei hän mitään teetä kerkeä tässä keitellä. "Siispä jogurtti", vastasin. Kaikki pieni, jota lähdön valmistelemiseksi pyysin, tuntui läiskäyttävän ämpäriä yli, eikä hän kyennyt edes kuuntelemaan. Mutta muutaman minuutin hän kuitenkin kerkesi siinä kiirettään kuvailemaan. Sanoin lopulta että "kuule eikö sun olisi nyt parempi rientää tekemään niitä kiireitä pois, keskittyä tehtävä kerrallaan voittamaan kiireen eikä tuhlata aikaa niistä mulle höpöttämiseen. 😊 Vastaukseksi sain "ei mua tarvi neuvoa" 😊 Lääkkeiksi se toi mun kolmen pillerin sijaan kaksi kourallista mitä värikkäimpiä ja monimuotoisimpia tabuja, joita koskaan olen nähnyt. Tee kuitenkin sitten tuli, ja sen kanssa leipä. Täh. Haistoin ettei se ollu gluteeniton, joten en syönyt. Oikeat lääkkeet sain kyllä pyytämällä. Vessareissunkin tein sitten tämän tättähäärän kanssa. Meno oli vastaavanlaista, en jaksa kaikkea nyt edes raportoida 😊

Mutta Riitan ja Eeva-Kaarinan kanssa meillä jytää 😜 Koen että mut on otettu hyvin laumaan, koskapa niin mielellään kertoilevat mulle asioitaan. Ja miettivät mistä löytäisivät mulle ukon 😊 Paaritaksin kuski eilisellä Terveystalon reissulla oli kuulemma "komia ja mulle sopeeva". Ehkä tämä mietintä lähti siitä kun kerran muistutin Riitalle miten onnellinen hän saa olla kun on pitkäaikainen mies vierellä. Kun ukko seuraavan kerran tuli Riittaa katsomaan, kysyin onko Riitta muistanut sua kehua. Kyllä miehestä näki että oli tohkeissaan - lähtiessä olin huomaavinani pienen lämpimän sipaisun heillä kämmenselillä ❤

Eeva-Kaarinalle kaivelin aikani kuluksi puhelinnumeroita kaikenmoisia, joista saa kotiuduttuaan apua koiran hoitoon ja ulkoiluttamiseen, kunnes arki alkaa vaivojen kanssa rullata. Luulenpa että käväisen joskus nappaamassa Daisy-koiran lenkille minäkin kun heillä päin lenkkeilen.