lauantai, 27. helmikuu 2016

Positiivisuutta kehiin, vaikka väkisin

Annoin itselleni positiivisuushaasteen. On löydyttävä vähintään kymmenen positiivista asiaa elämästäni:

- pääsen sentään keppien avulla kävelemään
-kevättä kohti ollaan menossa
-Lacen ihottuma on pysynyt kurissa, vaikka välillä vähän riehaantui, ja Lace muuten voi hyvin
-Fado jaksaa vielä porskuttaa elämää <3 <3 <3 <3 <3
-sain tilattua plenty of lisää Relaksanttia, eli vasta-ainetta olemassa ihottumaan roppa kaupalla jos tarvitaan
-kaappi on täynnä ruokaa, kiitos naapurin Mervin, joka auttoi ostamaan (vielä kun olisi ruokahalua :)
-mun uus katto on niin liukas, ja katto yleensäkin niin pysty että sieltä valuu saman tien parin päivän aikana lumet pois, ei ole vaaraa tulla koirien niskaan
-sain vihdoin apua noiden etupihan puiden kaatamiseen, tulee näkyväisyys paremmaksi
-mulla on paljon ihania ystäviä, jotka tälläkin hetkellä miettii ehkä mua, ja joita mä saa muistella
-sain lainaturvan osaan lainaa tämän sairauden takia
-aurinko paistaa
-mulla on pino puita takan vieressä jolla saan taas illalla tuvan lämpimäksi
-sain kuin sainkin lisäliitteitä kirjoittamalla äidin palvelukotijonoon (on myös samalla niin, niin surullinen ja iso asia...)
-nukun suhteellisen hyvin yöt, lähes yhtäjaksoisesti 7-9 tuntia yössä
-olen päässyt toivottavasti hyvin ohi influenssaepidemiasta täällä "turvassa"
-yksi matka enää, ja kelataksit ovat mulle ilmaisia
-saan tukan jo kunnon ponnarille, pois tieltä
-mulla on tilaa pihassa tallustella pientä lenkkiä talon ympäri
-ei ole ollut järin luminen talvi (lumitöitä vähän)
-punatulkut saapuivat eilen pihan koristevaahteraan! <3
-olen päässyt säännöllisistä särkylääkkeistä jo eroon
-Pystyn jo varaamaan oikealle jalalle pienen hetken
-jalat lähtevät toimimaan joka aamu, kangerteluista huolimatta
-mulla on ihana Lace, joka poimii mulle kaikki tippuneet esineet, mm. yhtenä päivänä pihassa nosti mulle kepin, kun taitelin yhden kepin varassa ja sekin tippui maahan. Ilman Lacea olisin ollut pulassa.

Tässäpä näitä...

sunnuntai, 21. helmikuu 2016

Muistojen ja luopumisen haikeutta

Eilinen päivä tuntui todella tylsältä. Ei ollut inspistä oikein mihinkään. Ei edes syömiseen. Tiedoksi, kyllä se paino laskee, kun lakkaa syömästä, heh. No olen minä koittanut huolehtia välttämättömät napaan, välillä on jopa maistunut hyvältäkin. Viime tiistaina fyssarin jälkeen tupsahti joku ihme innostus auringonkin paistaessa niin, että leipasin Farinan piirakkajauhoseoksen avulla mustikkapiirakankin. Siitä on liki puolet nyt pakastimessa. Osan söi mulla käyneet ystävät, itsekin maiskuttelin pari-kolme palaa.

Eilen illalla viestittelin Mian kanssa Itävaltaan, ja Fadosta kertoessa taas vetistelin. Tiedän että on täysin typerää surra tulevaa etukäteen, mutta tässä tilanteessa en pysty sitä vasten täysin kamppailemaan. Yritän kyllä parhaani läsnäolon voiman avulla, ja nautitaankin toki läheisyydestä ja yhdessäolon hetkistä sen, mitä tässä tilanteessa voin. Fado leikki hurjat riekkumiset eilen Mikalta kymmenen vuotta sitten saadulla jalkapallolla, eikä tuntunut mikään hidastavan jalan juoksua, se oli puolisen tuntia ihan liekeissä <3 Vanhan tavan mukaan se tekee kunniakierroksia pallon kanssa, tappaa sitä aikansa ja sitten juoksee täysillä luokseni vetoleikkiin <3 Nautin kun sain olla leikissa mukana <3

Tänään tuli ihan järjetön ikävä isää. Että oikein itku pääsisi valloilleen, kaivelin vielä vanhoja kuvia ulkoiselta kovalevyltä, ja tässä seisoskellen koneella olen niiden kanssa jo puoli tuntia fiilistellyt. Olen käynyt läpi kuvin isän viimeistä vuotta, kivaa hymyä ja jälleennäkemisiä, ystävyyttä Onnenkaivon Iidaan, kuolemaa, kaikkea sitä ikävää ja haikeutta. Taitaa kaiken kaikkiaan olla hieman liikaa aikaa mietiskellä syntyjä syviä... Lintujen laulu on alkanut, ja se tuo mulle aina isän mieleen. Jotenkin se rakas pappa elää pikkulinnuissa minulle. Isä rakasti lintuja, opiskeli niistä mielellään, ja ennen kaikkea osasi nauttia aina niiden laulusta. Häneltä opin luonosta nauttimisen taidon, ja tänään viimeksi iloitsin, kun keittiön pikkuikkunasta näkyvään pihavaahteraan piipahti vihdoin pari punatulkkua. Miten olen niitä odottanut! Jossain kohtaa talvea puu on ihan täynnä punatulkkuja. Tänä talvena tulkut ovat jostain syystä olleet poissa ...

Isä runoili koko ikänsä, elämän pienistä arjen asioista. Meillä oli tapana laittaa eteisen lattialle lappu, mihin on mennyt, että kotiin tulijat olisivat tietoisia. Isä laittoi viestit monesti runon muodossa. Eräänä sunnuntaiaamuna herättyämme äidin kanssa löysimme lattialta isän runon, hän oli lenkittänyt lapinkoira Jekkumme, ja lähtenyt vielä itse lenkille:

Heräsin, söin, päälleni puin,
laitoin koiran pantaan,
lähdin koivurantaan,
kera pikkulintuin.
Hitaasti astelin, hiljaa kuuntelin
laulua lintuin,
sitä hiljaa muuntelin
kaiken mieleeni suljin.
Kaunista kovin on aamulla varhain
päivän alku parhain
kera luojan hovin.

Jouduin tuota muuntelemaan, en muistanut kaikkea oikein :( Runo on mulla tallessa mutta yläkerrassa, johon en vielä ihan rappuja kapua. Mutta alku ja loppu on kuten isä ne kirjoitti <3

Fyssarilla siis tiistaina. Havaintona oli, että jalkalihakseni ovat täysin olemattomassa tilassa, ja kireydet ynnä jumit vaivaavat lähes pitkin kroppaa. Kiva kiva. Tästä onkin ponnistaminen! Olen yrittänyt tehdä parhaani lihasvoiman palauttamiseksi, mutta liian nopeaan ei voi alkaa repimäänkään. Jotain kuitenkin tapahtuu, sillä aamuisin herätessä on jalkalihakset niin tulessa muutaman askeleen, että en tahdo päästä kävelemään. Kymmenisen askelta, ja taas palautuvat aika hyvin, Selässä on tuntemuksia myös, ja oikea jalka välillä jotenkin tönkön ja puutuneen oloinen. Mutta kipulääkkeet on ihan minimissä! Välillä meni jo pari päivää etten tarvinnut niitä lainkaan. Tänään aamusta otin yhden Panacodin, että liikkuminen mahdollistuu mahdollisimman rentona. Yhdellä kepillä pystyn jo käppäilemään, myös pihassa (toinen on turvana vielä kädessä kantaen). Ilokseni piha on ollut kivan luminen, ei yhtään liukas, ja koirien kanssa olen kiertänyt taloa ympäri, jopa tuolla lumisessa maastossa olen tarponut. On ainakin sopivasti epätasaista alustaa, ja tuo liikettä eri lailla kuin tasaisella. Voi että mä toivoisin että voisin jo maaliskuun alusta palata työhön... en ihan siihen usko, mutta toivoa pidän silti yllä.

03042010%28009%29.jpg

Esko-vaari ja pojanpojanpoika Vili <3 Mikä sukupolvien matka! Kuva on otettu huhtikuussa 2010 Onnenkaivossa. Isä on tässä vielä varsin voimissaan. Marraskuussa 2010 hän poistui luotamme.

Sä lähdit tänään.
Et kertonut minne.
Tähdeksikö asetuit,
vai tuulenako kuiskaat puissa?
Vai oliko se häikäisevä aalto,
jonka rannalla näin?
Vaan kun kuuntelen tarkoin,
sinä sittenkin kerrot:
- Teihin jäin.

maanantai, 15. helmikuu 2016

Aromäessä tassutellaan taas

Kuusankoskelta kotiutuminen sujui hyvin. En tiedä miten päin kiittäisin Hennaa ja perhettänsä. Oli loska tai paska, niin aina joku haki mun koiria lenkille. Vaikka tällainen lökäpöksykummajainen plus kaksi karvaa pöllyttävää kasaa on haaste mille tahansa perheelle nurkissa kaksi viikkoa, tuntui että tämä aika meni aika mukavasti silti. Aika kivasti sain rauhoitettua perheen oman elämän ja menon ovien takana. Kiitos erillisen talon siiven. Täällä Aromäessä Henna vielä auttoi siivoten ja kaupatkin käytiin, mä jaksoin jo mukana osoittelemassa, mitä kärryyn kerätään.

Koirien kanssakin sujui hyvin. Tosin Vili Vilpertti rakastui Fadoon niin syötävästi (nuoren koiran oikkuja) että lenkilläkään se ei kuulemma lähtenyt Lassen juoksuviritelmiin mukaan vaan pyöri Fado-herran ympärillä mieluusti. Fado ei näyttänyt kovasti siitä häiriintyvän. Jos Vili pyrki totaalisen kiinni, kuului matala murina, ja Vili otti nopeasti jalat alleen. Mutta Fado ei nostanut tällöin edes päätä makuulta. Muutamia kertoja se ilmoitti valkeita hampaita väläyttämällä että nyt tarvis antaa olla. Lasse sen sijaan tuli Vilin kanssa mainiosti toimeen. Lenkille lähtiessä se pussaili yhtä lailla Viliä kuin Fadoa sillä "me lähdetään, kivaa, tuu säkin jooko, jee me lähdetään" -hössötyksellään :)

Vähän kolkkoa oli kotona oloa aloitella, mutta eiköhän se tästä taas.Ihanien ystävien piipahdukset katkaisevat aina pitkiä päiviä! Tänään saan yökylään Vaasasta nuorenparin Miikan ja Minnan, jotka ovat kurssilla Tampereella. Kiva. Eilen, ystävänpäivänä kävivät Aija ja Jari. Käynnistä jäi lämmin takka, paljon puita sisälle valmiiksi kannettuna, lenkistä väsyneet ja ruuasta sekä lihapullapiilotuksesta tyytyväiset koirat, uusi muumimuki. Ja lämmin mieli <3

Huomenna on fyssari Nokialla. Olenpa odottanut sitä. Mulla on sille tuhat kysymystä.

 

maanantai, 15. helmikuu 2016

Tuunattu liitutaulu. Olen siis kotona!

IMG_1772.jpg

 

WP_20160215_11_29_26_Pro.jpg

lauantai, 6. helmikuu 2016

Kuusankoskella viikonloppuna

Isäntäväki täällä lähdössä lauantaitanzeihin. Minä ravaan pakastimelta hakemasta kylmäpussia muutaman tunnin välein, nostelen kuutiotyynyä sängyn jalkopäähän ja alas ja käyn lepuuttamaan siihen selkää, jumppaan yli sata toistoa syviä vatsoja päivässä, käpsyttelen jääkaapille, vessaan, koirien kanssa takapihan terassille. Välillä kääntyilen vasemmalle kyljelle pumppaamaan neuronipumppaukset vaimitkänenytaasoli. Vaihtelevuutta tähän yksitoikkoiseen junnaamiseen on tuonut iltaisin Voice of Finland, josta olen katsonut ohimenneet jaksot nyt kiinni. Yhden jakson katsoin jo toistamiseen. Niin ja välillä istumisen kokeilu pikku hetken korkeahkolla tuolilla.

Mutta hyvä täällä on olla. Ja koirilla vasta onkin. Lenkittäjiä riittää, ja tänäänkin ovat päässeet kaksi kertaa jo metsään juoksemaan. Tai Lace on juossut, Fadoa en uskalla antaa irti pitää. Se saa toteuttaaa tuossa takapihalla sitten itseään, ja ottaakin ilon välillä kunnolla irti Vilin pallolla, joka on jo tuusannuuskana, kahdessa kappaleessa :)

On tosi kipeitä päiviä, silloin tuntuu ettei mee kuin takapakkia, ja on parempia päiviä, kuten tänään on ollut ihan siedettävä päivä. Välillä olen jo kokeillut yhden kepin varassa askeltamista. Jotenkin se meneekin, mutta vain pieniä pätkiä kerrallaan.n Tänään kokeilin jättää yhden Panacodin pois annostuksesta (6 per pv), saa nähdä miltä tuntuu.

Mun ihana, rakas, suloinen rinsessakoira Lace täytti eilen yhdeksän vuotta!!! Sen kunniaksi se pääsi kirmaamaan Vili-sheltin kanssa metsäpoluille, sai erityisherkkuannokset tietty (vähän pitkin päivää :)) ja me ihmiset juotiin kakkukahveet. Toivon niin hurjasti, mahdollisimman pian, meille kolmelle metsälenkkejä, edes pikkuisia <3 <3

Synttäripäivänä Lace tuli joka kerta kylkiasennossani viereen, ja siihen vatsanahkaa silitellen sen nukuttelin joka kerta. Fado nukkuen toisella puolella sänkyä, vieressä sekin alati.

Rakas hörökorva <3 Toivottavasti saan pitää sinut vielä pitkään! <3IMG_1221.jpg

IMG_1227.jpg

Edustamassa HAUHAU-konfassa KKKT:tä Lacen kanssa:

WP_20150822_12_47_41_Pro.jpg

 

  • Henkilötiedot

    Bcu Fadon ja bcn Lacen treeni- ja touhublogi. Tekstailee Taina.

  • Tagipilvi

  • Hittejä

    free hit counter

     
  • Blogi-arkisto