Rakas pieni Fado, uskollinen bordercollie. Sille tämä mun kotona oleminen on ollut varmaan aika rauhoittavaa. Jos ei ole sitten murehtinut kuntoani; välillä on ilme sen silmissä ollut kyllä huolestunut, kun olen "kontannut" paikasta toiseen. Äsken tulin keittiön työtasolle läppärin kanssa kirjoittelemaan. Fado heräsi syvästä unesta ja tuli perässä selvästi vähän huolissaan kyselemään, mitä nyt tapahtuu. Se istui tuohon viereen ressukka nuokkumaan, kun sanoin sille, että "ei ole mitään hätää". Se on mun rauhottumislause koirille. Vetäisin jalan viereen lampaanvuodan keittiön penkiltä. Siinä se pikku Fado nyt nukkuu sikeästi, ihan jalassa kiinni <3 <3 <3

Jännän erilaisia nämä kaksi koiraa tuossa uskollisuudessa ovat. Fado on aina ollut lähellä olija ja kovasti minun perääni. Lenkillä saattaa tuntua välillä siltä, ettei sitä voisi vähempää mun seura kiinnostaa, kun nenä vie hajujen perässä. Mutta jos siltä menee metsässä piiloon, se menee oikeasti saman tien totaaliseen paniikkiin! Muistelen joskus, kun Anni jossain rallytokoesittelyssä ollessamme päätti kokeilla Fadon kanssa lajia, kun yleisölle annettiin mahdollisuus, ja Fado lähtikin kesken kaiken kentältä yleisön joukkoon, ja etsi lujasti ihmisiä kasvoihin katsellen sieltä ihmisjoukosta minut <3

En voisi kuvitella esimerkiksi että Fado nukkuisi vapaaehtoisesti eri huoneessa kuin mä. Ja sitä päivää ei ole tullut, eikä tule, että laittaisin sen jostain syystä eri huoneeseen. Lace taas marssii itsekseen iltaisin aina yläkertaan nauttimaan kunnon sängyistä, tai toisin päin, kun nukun ylhäällä, se saattaa nukkua alakerran säkkituolissa kevyesti koko yön. Fado on uskollisesti aina kyljessäni <3

Selkeästi Fadon havaintokyky on heikentynyt. Tänään oltiin keittiössä ja Fado tärkeässä työssä putsaamassa keittiön lattiaa ruuan murenista. Käväisin hakemassa eteisestä jotain. Kun palasin, oli Fado menossa juuri eteiseen päin mutta toiselta puolelta keittiön pöytää kuin minä  Sen jälkeen kuulinkin jo sen menevän kiireesti rappuja ylös, ja ylhäällä se ravasi etsien minua. Onneksi löydyin keittiöstä lopulta :) Muutaman kerran on sattunut tällainen ennemminkin, se on herännyt lattiapediltään olohuoneessa ja lähtenyt etsimään mua yläkerrasta vaikka sohvalla istuin. Tutkimuksethan osoittavat, että myös koira voi kärsiä dementiasta tai muista sen tyyppisistä vanhuudenvaivoista. Ja kun kuulokin on vielä huonontunut, ei ole ihme, ettei kaikkea enää niin havaitse. Testatessa se kuulee kyllä hyvin vielä kaukokäskyt, koskapa tekee ne oikein. Tai sitten se on oppinut lukemaan huulilta, mikä sekään ei olisi kovin yllättävää - kun vielä tarkoituksella artikuloin käskyt sille selkeästi ettei sen tarvitsisi arpoa mikä vaihto on kyseessä.

Voi miten rakastan tuota pientä poikakoiraa, ja toivon että kohta pakkaset laskevat kunnolla ja että kohta pääsen sen ja Lacen kanssa taas metsään. Se on meidän juttu, ja siellä on helppoa hengittää. Eniten kaikesta olen nyt sairastaessa kaivannut juuri metsään.

Tänään ja eilen onkin ollut ihan karsea pakkanenl Lähes -30 näytti mittari välillä. Tein kolme pikku lenkkiä pihaa ympäri. Koirat  jäätyivät jo siinä ajassa, etenkin Fado, ja mun varpaat jäätyi myös, koska en pysty saamaan jalkaani vielä kunnolla muita jalkineita kuin nilkkapituiset kumpparit, ja ne on näillä pakkasilla melkoisen kylmät kapistukset, vaikka kuinka tunkisi villasukat sisään. Nollakelitkin mieluummin, tervetuloa!