Tänään täällä oli työpäivän aikana ollut taas melkoinen ralli. Ehdin jo huokaista helpotuksesta eilen, kun töistä tullessa ei ollut mitään mess-touhuja keksitty, että tilanne rauhoittuu. No itseäpä saa syyttää, yksi päivä sinne tai tänne, ei tee vielä kesää ei talvea. Vielä mitä: seuraavana päivänä eli tänään oli sitten sen pahempi sotku...

Matot taas retuutettu kaikki olkkariin, sohvatyynyt hujan hajan (niitä ei nykyään onneksi rikota, siirrellään vain), ruokakupit olkkarissa ylösalaisin (tyhjäthän ne on toki, mutta painavat ja varmaan ilkeät ja painavat kantaa, kun ovat lasitettuja keraamisia). Puu-kankainen lehtiteline keittiössä ei ollut myöskään tänään miellyttänyt Lassen sisustussilmää (teline on seissyt siinä aina), joten se oli päreinä  ja kangassilppuna olkkarissa. Eteisestä kenkien alla pidettävä muovimatto olkkarissa, hiirenpalat nurkista pois. Ja vielä: olin hukannut kirjan sohvan selkätyynyn taakse (ihmettelinkin eräänä päivänä mihin sen laitoin), oli tietty pongattu ja kannet ja selkämys irrotettu ja muokattu.... Kirjan nimi oli muuten "Koiran käyttäytyminen", hehee, Lasse on selvästi huumorinaisia (kyllä, se Kaimion uusin, jonka ostin itselleni joululahjaksi ja oli lukematta vielä...). Äitini totesi huumorilla tähän, että "onpa mukava nostalginen lisä kirjahyllyyn, kun paikkaat sen tuosta ja säilytät"... :) Iloinen asia kuitenkin on, että pöydille Lasse ei nouse eikä niiden tavaroihin koske (ainakaan vielä =O)

Ilta meni suursiivossa siis. Mutta on tuo Lasse niiiiiin ihana otus silti ;D

Huomenaamulla tulee Päivi ja 7 kk corgieneiti Essi kyläilemään ennen hallille lähtöä, kivaa!