Tänään tuli se päivä, kun todettiin että voisin välttämättömistä asioista kotona ehken selvitä. Se ja kivun hallintaan saaminen on ollut kriteerit kotiuttamiseen. Nyt kivut ovat sen verran helpottaneet että selviän kotiin saatavalla lääkityksellä. Kotona rasitusta tulee luonnostaan enemmän joten kipu voi kotiuduttua yltyä, mutta siihenkin saan keinot kotiin. Apuvälineitä saan matkaan, wc:hen saan korotuksen, apukouran ja tietenkin kyynärsauvat, joita ilman en vielä kävele. Fyssari halusi katsoa ennen kotiutusta myös miten sähköhoito puree. Ja näyttäisi se auttavan. TENSin saan nyt kotiin eli sähköistän itse itseni päivittäin. Hui! 😊

Toissapäivänä sain lapsuudenystävältäni Hennalta viestin. Hän tarjosi kahden viikon asumista heillä vierassiivessä koirien kanssa. Otin tarjouksen vastaan ilomielin. Siellä on pikku makuuhuone ja olohuone, ja suora ovi aidatulle takapihalle. Siis taivas. Seisominen ja kävely on vielä huteraa ja jalkojen "pettäminen" lievästi mukana mutta omatoimisesti käyn suihkussa, ja omatoimisesti luultavasti löysät lökkärit saan jalkaankin istualtaan. Ainakin sitten apukouran avulla. Koirien ruokinta sujuu istuallaan kuppeja pitämällä niille, sillä lattialta ja lattialle en niitä saa millään. Sen verran istuskelen, muuten vältän sitä mahdollisimman paljon. Vähän mietittävää tulee olemaan, miten mut siirrellään Kuusankoskelle. Kysyin fyssarilta onko se edes järkevää tässä vaiheessa, ja hän oli sitä mieltä että on ok kunhan droppaa kipulääkkeillä matkaa varten, ei istu ja pitää matkalla pausseja. Vaihtoehtoja on etupenkki makuuasentoon (jalkojen alle pitää saada tuki), takaosassa pötkötellen koirien kanssa jos takapenkin laskee alas, tai sitten takapenkillä. Tai suksiboksissa katolla 😜 Ja tällaiseen vaivaan haluaa Hennan perhe ryhtyä ❤

Tuohon Eeva-Kaarina -mummoon olen jotenkin tykästynyt täällä. Kun kerroin että pääsisin kotiin, huomasin että tunne on ollut molemminpuolinen. Hän pahoitti vähän mielensä ja sanoi että " miten mä nyt täällä tulen toimeen, kun sinäkin lähdet". Vaihdettiin puhelinnumerot ja osoitteet (hän oli kirjoittanut lappuunsa vielä tämän osaston, huoneen ja paikan numeronkin jos vaikka unohtaisin ❤ ). Lupasin olla yhteydessä ja tulla joskus tapaamaan häntä ja lenkittämään Daisya. Totesimme kumpikin olevamme perinteisten kirjeiden kirjoittajia - mikä ettei niitäkin voitaisi kirjoitella 😊 Suloinen ystävyys jotenkin. Koirathan tässäkin taas yhdisti.

En tiedä kuka meistä kolmesta sekoaa eniten huomenna, koirat vai minä. Jälleennäkemisen riemulla ei tule olemaan rajoja. Täytyy ottaa eteiseen tuoli että pääsee istumaan tulisimpien rakkaudenosoitusten ajaksi, muuten voi käydä huonosti.

Onpa hienoa päästä myös tästä ympäristöstä pois. Ei tämä mieltä ylentävä paikka ole kyllä mitenkään päin. Päivää aikaisemmin verhon takana vaikeroi mummo joka kuoli siihen. Tällaista tämä on. Kun Kuusankoskella saan parisänkyyn koirat viereen, se on parasta terapiaa mitä tiedän.

Tällä viikolla on kiittäminen taas ystäväpiiriä. Kaikki ovat olleet kuulolla, jos apua tarvitsen. Huomenna taidan nähdä Aijan ja Jarinkin ❤

Kotona pitää alakertaan vaihtaa Eevin sänky yläkerrasta väliaikaisesti alas, ja vastaavasti taas sohva ylös. Jos mahtuu sinne. Tarvii jonkun vähän yläkertaa mittailla. Ajattelin selvitä kuitenkin pe-la yön siinä huonolla matalalla sohvalla jos koiranhoitajaa pyydän tuomaan yläsängystä petauspatjan sohvalle, voi vähän auttaa ehkä. Paljon paljon tulee lisäponnisteluja nyt kotiin mennessä eittämättä. Pelkästään sängystä nousu voi olla vaikeampaa kun ei ole näitä sairaalan rautapieliä eikä sähköisesti nousevaa tyynypäätä. Jännittää kyllä ihan miten sitä sitten selviää. Onneksi Kuusankoskella on apu lähellä jos tarvitsee. Fyssari ja lääkäri arveli että kahden viikon päästä on jo kotona selviytyminenkin vähän helpompaa, kun apuvälineet ovat vielä tukena.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Pitäkää peukkuja että suunta paranemisessa pysyy ylöspäin!