Olipa harrastustäyteinen viikonloppu. Lauantai meni Niinun ja Teemun koulutuksessa Hervannan kentällä. Pääsin varapaikalta valmennusryhmän koulutukseen. Oli todella hyödyllinen kurssi. Teemu piti teoriaa aluksi, ja kirjoittelin hyvät muistiinpanot, etteivät opit heti pääse unohtumaan. Radalla oli 38 estettä, suurin osa osallistuvista koirakkoista hinkkasi alkupuolen esteitä... :) Me päästiin kuudennelle esteelle saakka jo kerran :) Alkupyörityksissä jo riitti meille pureskeltavaa tarpeeksi. Lace oli ihana iloinen itsensä. Sen kanssa on aina niin rentoa mutta vauhdikasta kaikki tekeminen! Jätin Fadon kotiin, niin sain keskittyä vain prinsessaan.

Sunnuntai oli sitten Fadon päivä. Aamulla seitsemältä lähdettiin lammaspellon portille rakentamaan aitausta johon tuotiin lampaat Tiinalle valmiiksi. Eli lampaat lähtivät talviasuntoonsa nyt. Vähän outoa kyllä on. Tiina haki ne kahdessa erässä. Sitten Tiinan perässä Mahnalaan järkkäämään talkoovoimin sunnuntaina paimennuskoetta. Tuomarina oli Fadon kasvattaja Laamasen Mia. Oli kiva päivä ja kiva kokemus! T'ätä ennen en olekaan paimennuskokeita ollut paikan päällä katsomassa. Anne ja VIljo osallistuivat kisaan, ja voittivat koko jupakan! Hyvä te!

Illalla vielä tein vaikka mitä koti- ja puutarhahommia, ja sitten olinkin a-i-v-a-n puhki. Oli kyllä koiratkin aika tyytyväisiä. Sainpa kuin sainkin vielä nurtsinkin leikattua talven alta :) Nyt voi varmaan laittaa Stigan talviteloille. Vai voikohan?

Tänä iltana aksaamaan, viimeinen reenikerta ennen kuin alkaa pikku paussi ohjatuissa reeneissä ennen kuin talviryhmät alkaa.