Kuukausi melkein kulunut edellisestä päivityksestä, jestas. Täytyy yrittää kirjoitella tiivis kooste tammikuun tapahtumista – heh …

 

Tokoilut ja temppuilut. Alkuviikosta olisin vielä kirjoittanut, että kummankin ruutu pelittää mukavasti, mutta mutta. Loppuviikosta tein Fadon kanssa ruutua pihassa, ja se ryynäsi suoraan etukulmamerkin kimppuun ja alkoi tappaa sitä ?&%¤#). Suomenkielellä ihan kunnolla kielsin siitä, ja sitten uusiksi. Ja sama homma!!! Toivotaan että se oli jokin yksittäinen mielenhäiriö. Pari kertaa sitten tehtiin lelu ruudussa onnistuneesti paikkaa, ja siihen jätettiin. Taas palasi mammalle ruutukooma J

 

Muuten ollaan tokoiltu ainakin joka toinen päivä jotain pientä ja tammikuuhun on mahtunut pidempiä hallitokojakin muutamia. Tokomoodi on kivasti päällä, ja erityisesti nyt tekniikan hionta ja muu pieni säätö, jota voi tehdä kotosallakin sisällä tai ulkona pimeinä iltoina. Ollaan saatu aika kivasti korjattua Lacen perusasento, nyt osuu oikeaan kohtaan useimmiten kerralla jolloin pääsee palkkaamaan, hyvä. Se on meille suuri juttu. Tunnari ja noutokapulalla on reenattu pureskelua pois, se on kivasti kesken. Varsinkin tunnarikapulan kanssa pureskeluongelma on -varsinkin Lacella- ihan törkeä, hyvä ettei palottele puuta tuontimatkan aikana, hmm.

 

Varmaan joka päivä ollaan temppuiltu tokoilujen lomassa ja lisäksi. Uuden vuoden kunniaksi aloitin uusien temppujen reenaamisen. Yhden idean varastin röyhkeästi Lentsun blogista, eli koira pesuvatiin seisomaan J Se jäi kesken, kun keksittiin kääntää vati toisin päin ja pyrkiä sen päälle kaikilla jaloilla. Lace oppi sen päivässä, Fado ei vieläkään (ei tosin olla muutamaan päivään taas tehtykään (, Fado on niin pitkä rungoltaa, että se takajalat nousevat paljon vaikeammin vadin päälle. Mutta yrittää kovasti J Yksi kiva variaatio voisi olla ”jalka kerralla vadilla ja pois”…

 

Tähän temppuun pyritään myös (starring Fadon Kanadassa asuva puolisisko Bungee) Katso ja ihastu :)

Tää onkin ollut hauskaa, ja hauska vertailla Fadon ja Lacden etenemistä opissa. Fado osaa jo 99-prosenttisesti viedä renkaan tikunnokkaan, jota pidän kädessäni sivulla. Jes! Lace etenee tässä paljon hitaammin. Se on niin sählä että jo renkaan pitämisharjoituksessa jäi muutaman päivän Fadosta jälkeen, kun se oli monta päivää varma että renkaasta pitää laittaa pää läpi J Mutta sitten kun Lace jotain äkkää, se tekee sen armeijan tarkkuudella ja varmuudella!

 

Muuta menoa. On nautittu lumisista maisemista ja lenkkeilty vuoroin citylenkkejä ja vuoroin maastossa. Nelli ja Anni on ollut yökylässä, viikko sitten tehtiin metsälenkki saksanpaimenkoirakavereidemme Rinan ja Recon sekä Nellin kanssa, ja satunnaisesti muitakin kavereita ollaan tapailtu. Parisen viikkoa sitten Fado karkasi multa elämänsä ensimmäisen kerran. Illalla yhdentoista jälkeen huutelin pimeään yöhön jo ihan ahdistuneena ja tippa linssissä, eikä Fadosta pihaustakaan. Noin viiden minuutin päästä kuului lähitieltä ”sultako on koira karannut”. Naapurin mies toi Fadoa kotiin, oli kai kyllästynyt mun karjuntaan ja korvia vihloviin jatkuviin vislauksiin. Fado oli istunut kuulemma hartaana heidän rapullaan, jonottamassa sisään: heidän nartullaan oli juoksuaika. Farkku-pojan meno muistuttaa erehdyttävästi maalaiskoiran touhuja, kun alkaa lusmuta pitkin kylää naisten perässä J No, nyt on juoksuajat ohi naapurissakin ja rauha meillä maassa.

 

Eilen Heta kävi Rinan kanssa kylässä ja hieroi samalla Fadon. Fado yleensä osaa nauttia hieronnasta, mutta minusta Fado ei ole koskaan vielä nauttinut niin totaalisesti käsittelystä kuin nyt: se oli ihan unessa ja tooosi rento suurimman osan ajasta. Ihanaa katseltavaa! Paikat oli hyvässä kunnossa, lievää kireyttä takajaloissa mutta ei pahaa sekään. Ja hyvän olon Fadosta kyllä näki:

 

 Lacea ei hierottu tällä kertaa, ja syy selviää seuraavasta päivityksestä.

Edit: löysin toisenkin videonpätkän Bungeen rengastempusta :)