Ei ole kivaa kerrottavaa ei. Kari ja Lace ilmoittautuivat vuoden alusta Marin valmennusryhmään Takujen reenien lisäksi, ja vuosi alkoi niin hyvin tällä saralla. Viikko sitten Lace oli kolmijalkainen, takajalka parina eri iltana käytöstä lähes täysin pois. Ja seuraavana päivänä taas vaikutti ihan normaalilta. Lääkärikeskustelujen ja -käyntien jälkeen eilen rauhoitus ja kuvat lähes koko takapäästä. Selkäranka, ristiselkä, lonkat, polvet ja koko jalat ylipäänsä luustoltaan täydelliset varpaita myöten. Reiden etuosan lihasten jänteen kiinnityskohdasta löytyi turvonnut kohta. Todennäköistä nyt osittainen revähdys, joka toistuu uudelleen, kun kipu helpottuu ja Lace taas ryynää. Keskustelut pyörivät paljon tämän neidin tavassa revittää ja kiihdytellä täysillä. Siihen pitää tulla nyt vielä lisää kontrollia, loppuelämäksi. Nyt joka tapauksessa akuuttiin kipuun kolmen viikon kipulääkitys ja – lepoa, lepoa, lepoa. Nää revähdykset on siitä ikäviä, että paraneminen voi viedä pahimmillaan kuukausia. Näillä näkymin jonkinasteista liikuntarajoitusta on luvassa ainakin kolme kk tästä eteenpäin (asteittain lisätään sinä aikana), eli agilityt ja ryhmät saa unohtaa. Kirpaisee, mun lisäksi Kariakin tietty tosi kovaa, mutta ei voi mitään. L L L Tiedossa kevääksi fyssarikäyntejä, hierontaa, lihashuoltoa ja kuntoutusta.

Me ollaan koirien kanssa yritetty tehdä aina mielestäni paljon, ettei haavereita sattuisi.

-         Saalisleikitys on niin tarkkaa kuin olla voi, AINA neljä jalkaa maassa eikä revittelyä

-         yhtään mitään ei heitellä koirille KOSKAAN, ettemme itse aiheuttaisi hulluja äkkinäisiä ryynäyksiä tai hallitsemattomia loikkia

-         ojien ja muiden vaikeiden esteiden ylitys lenkeillä mennään ”hitaasti”-käskyllä (=miltei kävelyvauhtia) aina kun voidaan

-         meidän koirien lenkitys on tähänkin asti ollut yhtä calm down –meininkiä, järki sen on sanellut (niitäkin näkee, jotka juoksuttamalla juoksuttavat ja yllyttävät koiriansa koko ajan ryynäämään)

-         koko Lacen eka vuosi mentiin aika lailla erikseen maastolenkit Fadon ja Lacen kanssa, jolloin hullut kiihdyttelyt saatiin estymään; myös eka vuosi Lace kannettiin aina rapuissa, nostettiin autosta ulos, agilityssa oltiin tosi varovaisia etenemisessä ja hyppyjen korkeus vielä viime vuoden keväälläkin oli erittäin varovainen

-         turha keskinäinen kiihdyttely omassa pihassa keskeytetään useimmiten ”riittää” komennolla

-         koirien liikkuminen pyritään järjestämään mahdollisimman luonnolliseksi ja vapaaksi nelijalkaiseksi luodulle eläimelle; aina on takaraivossa ajatus "miten tässä säästäisin koiraa" 

-         jos tokoilen vauhtireenejä pihassa näiden kanssa, pyrin kiertelemään ennen ja jälkeen verrytellen ja käyskennellen pihalla, ei koskaan suoraan sisältä tai sisään

-         agilityssä on yritetty noudattaa Patrician antamia verryttelyohjeita (eihän se aina onnistu täysin ei…)

-         olen yrittänyt tehdä oman aktiivisuuden rajoissa (laiska joskus, kyllä!) syvien lihasten reenejä kotona ja maastossa, venyttelyä ja kevyttä lihasten sivelyä ja hieromista paljon koiria huomioidessa

-         ollaan kumpaakin käytetty fyssarilla (Patricia), hieronnassa ja Piiralla ja yritetty ottaa todesta näiden ohjeet (syksy oli joo paussia muussa kuin hieronnassa, oma elämäntilanne sen saneli)

Mutta mitäpä näitä luettelemaan. Kiihdytellä nuo ehtii kuitenkin vaikka koska, sitä ei millään voi estää, ainoastaan yrittää varmistaa varmistamasta päästyään että tekisivät sen verrytellyin lihaksin. Paska olo, kun tuntuu, etten pysty pitämään koiriani kunnossa. Aina jotain häikkää vaikka kuinka yrittää L L

No kai tääkin tästä taas jotenkin eletään läpi.